Kuluneena talvena pyöräilykelit tunturissa eivät ole juurikaan suosineet. Lunta on satanut usein ja tuuli on tuiskuttanut reitit umpeen, jolloin ne eivät ole päässeet kunnolla kovettumaan. Pääsiäisenä (14.-16.4.2017) ilmat olivat suosiolliset ulkoiluun ja läskipyöräilemässä tulikin käytyä joka päivä. Torstaina 13.4. kävin illalla katsomassa palaneen Utsjoen luontotuvan jäännöksiä ja ihmettelemässä moottorikelkkareittien kuntoa Utsjoen Pikku-Ailikkaalla. Perjantaina lähdin aamupäivästä kokeilemaan, pääsisinkö käymään Kuoppilasjärvellä saakka. Nousin tunturiin Alaseitikosta ja kelkkareitti vaikutti kohtalaisen hyvältä. Pääsin ajamalla mäet, jotka aikaisemmin talvella olivat niin pehmeitä, että ne joutui taluttamaan ylös. Kauempana tunturissa reitti kuitenkin alkoi menemään pehmeämpään suuntaan ja Ávzegeasoaivin itärinteellä oli jo niin pehmeää, että jouduin talutuspuuhiin. Tämä kohta on aina pehmeä, joten ajattelin reitin paranevat tunturin länsipuolella, kuten yleensä ennenkin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan reitti oli edelleen liian pehmeä ajettavaksi. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa taluttamalla. En laskeutunut Kuoppilasjärvelle, vaan lähdin järven itäpuolella menevää matkailuyrityksen merkkaamaa kelkkareittiä kohti Roavvoaivia. Olin ajatellut, että tätä reittiä on kuljettu niin paljon, että se varmasti kantaisi, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Jouduin edelleen pääasiassa taluttamaan pyörää, mutta välillä myös pystyin ajamaan muutamia satoja metrejä. Vasta Oadasangielaksen jälkeen reittiä pystyi taas kunnolla ajamaan, joten talutusta vaativalle osuudelle tuli mittaa kymmenisen kilometriä, josta yhteensä muutaman kilometrin pystyi ajamaan. Ilma oli kuitenkin niin hieno, että pyörän taluttaminen upottavassa lumessa keskellä tunturierämaata ei harmittanut. Matkaa reissulle tuli muutamia kilometrejä yli 30 km. Seuraavana päivänä kävin Annivaarassa hiihtämässä muutaman tunnin ja illalla vielä läskipyöräilessä tunturissa. Nousin tunturiin Gálgojohkan kohdalta ja ajoin Johtalanvárrin kautta Guronávziin, jossa menevää kelkkareittiä laskeuduin Tenotielle. Guronávzi on siis syvä kuru Utsjoen kylän länsipuolella. Kelkkareitti kantoi kohtalaisen hyvin ja vain muutamia lyhyitä kohtia jouduin taluttamaan pyörää. Sunnuntaina kävin vielä läskipyöräilemässä ympäriinsä, kuten Tenon jäällä ja Ailikkaalla. Alla on kuvia reissuista. Kävin myös autoillen katsomassa Norjan puolella Levajoella ollutta lumivyöryä, josta myös pari kuvaa.
0 Comments
Vanhojen kuvien sarjan viidennessä ja tällä erää viimeisessä osassa kävin heinäkuussa 2011 ajamassa yön yli reissun Kaldoaivissa. Pyöräilin yöksi Mieraslompolosta Buksajärvelle ja jatkoin siitä seuraavana päivänä kauemmaksi erämaahan. Palasin kuitenkin vielä samana päivänä takaisin Mieraslompoloon, koska vesisade ja kova tuuli teki pyöräilystä vaikeaa. Pyöränä oli Specialized Stumpjumper FSR Expert. Vanhojen kuvien sarjan neljäs osa on Norjan puolelta Sirbman reiteiltä lokakuulta 2010. Ajoin tuolloin Sirbman polkua ja muita alueen maastoreittejä ympäriinsä. Pyöränä oli tuolloin Felt Compulsion 3, jolla tein useampia reissuja tunturiin. Monilla reissuilla oli edelleen kalastusvälineet mukana, mutta maastopyöräilystä oli selvästi tulossa se ykkösjuttu tunturiin lähtemisessä. Kolmas osa vanhojen kuvien sarjassa on reissu Rásttigáisálle syyskuussa 2009. Tuolloin minulla oli pyöränä täysjousitettu Mondraker Factor, joka oli jo paljon parempi kuin mikään edellinen maastopyöräni. Sillä uskalsin lähteä käymään Rásttigáisállá, jossa olin käynyt aikaisemmin vain kävellen. Kuvissa pistää silmään se, että kypärä ei ole mahtunut päähän, kun on ollut pipokeli. Muistan, että tuolloin oli todella kova tuuli ja pipo oli pakko laittaa päähän kypärän sijasta. Ei kovin turvallinen valinta... Vanhojen kuvien sarja jatkuu vuodelta 2004. Tuolloin maastopyörä oli minulle vain väline saavuttaa erämaassa olevia kohteita, kuten järviä ja jokia. Lokakuussa 2004 kävin ajamassa Kuoppilasjärven reittiä Birkejoen putouksella. Pyöränä minulla oli Suomen Polkupyörätukusta hankittu täysjousitettu Insera Takeda. Kysessähän oli siis markettitäpäri, jossa ei nykyisellä mittapuulla ollut mitään hyvää, mutta silloin se ajoi asiansa. Inseralla tein useita tunturireissuja, joista pisimmät olivat yli 40 km pitkiä. Ennen Inseraa minulla oli Montana merkkinen täysjousitettu pyörä, jonka myös olin hankkinut Suomen Polkupyörätukusta. Pyörät olivat painavia ja tunturissa erityisesti vanteet ja jarrut olivat kovilla. Ennen näitä täysjousitettuja pyöriä minulla oli Nopsa Monterraa ja Tunturi Rideria, joilla myös pärjäsi kohtalaisesti maastossa. Kyllä edullisemmillakin pyörillä siis pärjää tunturissa, mutta laadukkaammat pyörät ovat paljon miellyttävämpiä ja luotettavampia kumppaneita pitkillä reissuilla. Ajattelin laittaa tänne blogiin vuosien varrella kertyineitä kuvia Utsjoen reiteiltä. Kuvasarjan aloitan heinäkuulta 2008, jolloin ajoin ensimmäisen kerran Kaldoaivin reitin. Pyöränä minulla oli tuolloin Merida Kalahari 590, jolla en kyllä nykyään lähtisi tunturiin. Ennen Meridaa minulla oli muutama markettitäpäri, kuten Insera Takeda, joilla ajoin tunturijärville ja -joille kalalle. Kaldoaivin reitin ajamisen jälkeen innostus maastopyöräilyyn kasvoi niin suureksi, että ostin ensimmäinen hieman paremman täysjousitetun pyörän talvella 2009. Kyseinen pyörä oli Mondraker Factor, josta tulee kuvia tulevissa postauksissa. Kuvia vanhoista reissuista tulee parin päivän välein kahden maissa. Seuraavat kuvat tulevat kuitenkin jo huomenna keskiviikkona. Kaldoaivin reitti heinäkuussa 2008 |
Tekijä
Utsjoelta kotoisin oleva maastopyöräilyn harrastaja. Vähän tarkempi esittely tämän blogin ensimmäisessä postauksessa. Arkisto
July 2019
|