Vanhojen kuvien sarjan neljäs osa on Norjan puolelta Sirbman reiteiltä lokakuulta 2010. Ajoin tuolloin Sirbman polkua ja muita alueen maastoreittejä ympäriinsä. Pyöränä oli tuolloin Felt Compulsion 3, jolla tein useampia reissuja tunturiin. Monilla reissuilla oli edelleen kalastusvälineet mukana, mutta maastopyöräilystä oli selvästi tulossa se ykkösjuttu tunturiin lähtemisessä.
0 Comments
Kolmas osa vanhojen kuvien sarjassa on reissu Rásttigáisálle syyskuussa 2009. Tuolloin minulla oli pyöränä täysjousitettu Mondraker Factor, joka oli jo paljon parempi kuin mikään edellinen maastopyöräni. Sillä uskalsin lähteä käymään Rásttigáisállá, jossa olin käynyt aikaisemmin vain kävellen. Kuvissa pistää silmään se, että kypärä ei ole mahtunut päähän, kun on ollut pipokeli. Muistan, että tuolloin oli todella kova tuuli ja pipo oli pakko laittaa päähän kypärän sijasta. Ei kovin turvallinen valinta... Vanhojen kuvien sarja jatkuu vuodelta 2004. Tuolloin maastopyörä oli minulle vain väline saavuttaa erämaassa olevia kohteita, kuten järviä ja jokia. Lokakuussa 2004 kävin ajamassa Kuoppilasjärven reittiä Birkejoen putouksella. Pyöränä minulla oli Suomen Polkupyörätukusta hankittu täysjousitettu Insera Takeda. Kysessähän oli siis markettitäpäri, jossa ei nykyisellä mittapuulla ollut mitään hyvää, mutta silloin se ajoi asiansa. Inseralla tein useita tunturireissuja, joista pisimmät olivat yli 40 km pitkiä. Ennen Inseraa minulla oli Montana merkkinen täysjousitettu pyörä, jonka myös olin hankkinut Suomen Polkupyörätukusta. Pyörät olivat painavia ja tunturissa erityisesti vanteet ja jarrut olivat kovilla. Ennen näitä täysjousitettuja pyöriä minulla oli Nopsa Monterraa ja Tunturi Rideria, joilla myös pärjäsi kohtalaisesti maastossa. Kyllä edullisemmillakin pyörillä siis pärjää tunturissa, mutta laadukkaammat pyörät ovat paljon miellyttävämpiä ja luotettavampia kumppaneita pitkillä reissuilla. Ajattelin laittaa tänne blogiin vuosien varrella kertyineitä kuvia Utsjoen reiteiltä. Kuvasarjan aloitan heinäkuulta 2008, jolloin ajoin ensimmäisen kerran Kaldoaivin reitin. Pyöränä minulla oli tuolloin Merida Kalahari 590, jolla en kyllä nykyään lähtisi tunturiin. Ennen Meridaa minulla oli muutama markettitäpäri, kuten Insera Takeda, joilla ajoin tunturijärville ja -joille kalalle. Kaldoaivin reitin ajamisen jälkeen innostus maastopyöräilyyn kasvoi niin suureksi, että ostin ensimmäinen hieman paremman täysjousitetun pyörän talvella 2009. Kyseinen pyörä oli Mondraker Factor, josta tulee kuvia tulevissa postauksissa. Kuvia vanhoista reissuista tulee parin päivän välein kahden maissa. Seuraavat kuvat tulevat kuitenkin jo huomenna keskiviikkona. Kaldoaivin reitti heinäkuussa 2008 Kävin helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna pikavisiitillä Utsjoella. Läskipyörä lähti tietysti matkaan, kun olihan se käytävä testailemassa kelkkareittien kantavuutta. Viime aikoina Utsjoella oli satanut reilusti lunta ja kuten arvata saattaa, lumi oli pehmeää ja kantavaa reittiä ei oikein löytynyt. Käytetyin reitti Alaseitikosta Kuoppilasjärvelle kantoi välillä kohtalaisesti ja mahdollisti edes pienen lenkin tunturiin. Eteneminen loivaan ylämäkeen upottavalla reitillä oli hidasta, joten päätin kääntyä hyvissä ajoin takaisin kylälle. Tunturissa oli myös sankka sumu, joka kiitettävästi peitti maisemat. Täytyy siis odottaa kunnollisia kevätkelejä, että tunturissa pääsee läskipyöräilemään. Viime vuonna samaan aikaan kävin kahdesti Kuoppilasjärvellä, mutta nyt reitti oli selvästi pehmeämpi. Joulukuun alussa minulla oli käyntiä Utsjoella ja samaan aikaan sattui olemaan myös kansainvälinen läskipyörä päivä. Kysymyksessä on viides kerta, kun läskipyöräilyn harrastajat ympäri maailmaa kerääntyvät omilla paikkakunnillaan yhteen ja käyvät nautiskelemassa läskipyöräilystä isommalla porukalla. Suomessa joulukuun ensimmäinen lauantai ei välttämättä tarjoa parhaita kelejä pyöräilyyn, mutta siitäkin huolimatta osallistujia tapahtumiin on riittänyt. Minulla oli ajatuksena saada pieni porukkalenkki aikaan myös Utsjoella, mutta siellä oli satanut muutamana päivänä niin paljon lunta, että maastossa ajamisesta ei tullut juuri mitään. Niinpä lauantaina kävin itsekseni ajelemassa kelkkareiteillä sen mitä -25 °C pakkasessa tarkeni. Ohessa muutamia kuvia reissultani. Taas on sulan maan ajokausi lopuillaan Utsjoella, ei se kausi kovin pitkä ole… Viikko sitten kävin parin yön reissun Utsjoella ja tottakai maastopyörä oli mukana, vaikka ehdinkin käymään vain yhden lyhyen lenkin tunturissa. Kolmisen tuntia vietin Ailikkaan ja Annivaaran reiteillä ja pimeäkin ehti tulla, mutta olin varautunut siihen kunnollisella lampulla. Tunturissa 1600 lumenia kuitenkin tuntuu tähän aikaan vuodesta aika vähältä. Viime vuonna ajoin tunturissa vielä marraskuussa, mutta saa nähdä, saanko aikaiseksi käydä vielä yhden reissun Utsjoella ennen lumien tuloa. Läskipyörää ei toki muutaman sentin lumikerroskaan haittaa. Kannattaa käydä vielä pyöräilemässä tunturissa, vaikka olisikin jo kuuraa tai sentti pari lunta. Jäätynyt maa helpottaa kummasti maastopyöräilyä, kun märät kohdat ovat kovettuneet. Se antaa aivan erilaisen fiiliksen tunturissa liikkumiseen, mutta kannattaa varautua liukkauteen. Kulunut kesä oli sateinen ainakin siinä määrin, että jokien, tai lähinnä Vetsijoen, ylitykset olivat vaikeita tai jopa mahdottomia. Vetsijoen ylittäminen aiheutti ongelmia monille ja se rajoitti ainakin Riekkojärvien reitillä kulkemista. Itsekin kävin kertaalleen Vetsijoen rannalla, mutta päädyin kääntymään takaisin, kun uhkarohkeilu ei kiinnostanut. Pääasiassa reitit olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja tänäkin kesänä tuli ajettua useampia satoja kilometrejä tuntureilla. Heinäkuussa vietin 2,5 viikkoa pohjoisessa, jolloin oli aikaa maastopyöräillä. Uusia reittejä tuli koluttua melko vähän; lähinnä Skalluvaaran suunnalta löytyi uria, joita en ollut ennen käynyt ajamassa. Heinäkuussa Utsjoella mitattiin myös Suomen kesän 2016 lämpöennätys 29,1 celsiusastetta. Tunturissa tarkeni silloin mukavasti. Utsjoki saattaa siis olla vuoden aikana Suomen lämpimin paikkakunta, mutta vastaavasti myös kylmin paikkakunta, kuten vuosina 2014 (-40,7) ja 2015 (-39,6). Vuotuinen lämpötilanvaihtelu voi siis olla jopa yli 70 astetta! Utsjokelaisten tuttujen mukaan kuluneena kesänä kylällä näkyi paljon maastopyöräilijöitä, joten kyllä ihmiset viitsivät matkustaa pitkiäkin matkoja maastopyöräilyn takia. Muutamia maastopyöräilijöitä näin itsekin Utsjoella, mutta tunturissa muiden maastopyöräilijöiden tai ylipäänsä muiden kulkijoiden näkeminen on edelleen harvinaista. Pari viikkoa sitten eteeni tuli blogikirjoitus, jossa kaksikko oli huolellisesti nauttinut Kaldoaivin maisemista maastopyöräillen. Itse syyllistyn nykyään siihen, että ajan reitit päivässä, mutta ehkä vielä joskus saan otettua teltan sekä kalastusvälineet matkaan ja maltan pysähtyä jollekin erämaajärvelle narraamaan taimenia. Muutama kuva viimeiseltä reissulta: Suuntasin syyskuun toisella viikolla Utsjoelle ja tarkoituksenani oli käydä ajamassa pari lenkkiä ruskan värittämässä maisemassa. Ensimmäisenä päivänä suuntasin Mieraslompolosta Vetsimukkaan eli ajoin aluksi viisi kilometriä Kaldoaivin reittiä, jonka jälkeen käännyin Ávzegeasláttun kohdalla Riekkojärvien reitille. Puiden lehdet olivat saaneet keltaista väriä, mutta kesän runsaiden vesisateiden takia ruska ei tänä vuonna ole parhaimmillaan. Varsinkin koivujen lehdet ovat täplittyneet monissa paikoissa ruskeiksi. Maaruska oli vielä aluillaan. Ilma oli reissulla erittäin vaihteleva. Lähdettäessä paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta ja oli täysin tyyntä. Pian kuitenkin alkoi tuuleskella ja osuipa kohdalle muutama sadekuurokin. Lämpötila oli alle 10 astetta ja tuuli teki ilmasta viileän. Toisella reissulla otin kohteeksi Nuohkarjärven eli Njuohgarggun reitin sillä erotuksella, että mennessä ajoin ennen Irdoaijärveä oikealle kääntyvää Ivvárvárrin rinteessä kulkevaa uraa pitkin. Kyseistä uraa ei ole kartoissa, enkä ole siitä tainnut mainita tällä sivustollakaan aikaisemmin. Tätä uraa on kuljettu melko vähän ja se suuntautuu järven 223.1 tuntumasta kohti Fárppaloaiveja ja pääuraa. Välillä reitti katoaa lähes kokonaan, mutta puutikkujen avulla pysyy helposti suunnassa. Nyt ilma oli koko päivän suosiollinen, kun oli pääasiassa aivan tyyntä ja poutaa. Pyöräksi valitsin läskipyörän ja se olikin ensimmäinen kerta, kun ajoin kesällä pitemmän tunturilenkin leveillä renkailla. Läskipyörä tekee ajamisesta kyllä todella helppoa, vaikka muutamissa alamäissä tuntui, että täysjoustoon tottuneen sisuskalut menevät uuteen järjestykseen. Täysjäykkä läskipyörä ei ole huono valinta tunturiin suunnattaessa, mutta ehkä joustokeula toisi hieman lisämukavuutta. Itsellä joustokeula ei kuitenkaan mene hankintalistalle, kun läskipyörällä tulee ajettua pääasiassa talvella. Kolmas reissu peruuntui koko päivän jatkuneen vesisateen takia, joten aikaa jäi hyvin pyörän huoltamiseen. Seuraavan päivän kotimatkalla pysähdyin vielä Saariselällä ja kävin mutkan Kulmakurulla. Kulmakurun suunnalla koivut olivat jo pudottaneet lehtensä ja maaruska oli lähes täysin ruskea.
Niin se taas aurinko häviää horisontin taakse Utsjoellakin. No, syksyllä tunturit ovat kauneimillaan ja yleensä myös maastopyöräreitit ajettavuuden kannalta parhaimmillaan. Kulunut kesä on ollut Utsjoella märkä ja vedet ovat olleet joissa korkealla. Maastopyöräreittien osalta lähinnä Riekkojärvien reitillä kolme ylitystä vaativa Vetsijoki on ollut monille ylivoimanen ja se on jäänyt ylittämättä. Vetsijoki on melko leveä ja voimakasvirtainen joki, ja kun pohjan kivet ovat vielä isoja ja pyöreitä, niin uhkarohkeus ei kannata. Olin heinäkuussa 2,5 viikkoa Utsjoella ja maastopyöräilyn lisäksi tein pari yön yli vaellusta tuntureille. Monena päivänä vesisade sotki suunnitelmia, mutta muutamia ihan hyviä lenkkejä pystyin toteuttamaan. Pisimmät lenkit olivat Njallavaarasta Pulmankijärvelle 60 km, Kuoppilasjärven reitti siirtymineen 55 km ja Skalluvaaran suunnilla uutta ajettavaa etsiessä 45 km. Lisäksi tuli ajettua useampia 20-35 km lenkkejä Utsjoen kylän lähipoluilla ja Norjan puolella. Kilometrejä kertyi yhteensä noin 260. Parille reissulle sain kaverinkin mukaan, joten yksin ei tarvinut jokaista lenkkiä ajaa. Sateiden lisäksi Utsjoella oli kunnolla lämmintäkin, kun muutamana päivänä lämpötila oli reilusti hellerajan yläpuolella ja mitattiinhan Utsjoella kesän lämpöennätys 29,1°C. Tunturissa pärjäsi mukavasti lyhyillä ajovaatteilla. Lämpiminä päivinä minulla oli normaalia enemmän juotavaa mukana tai sitten olin valmiiksi miettinyt, mistä otan täydennystä vesipulloon. Alla olevan videon tein Kuoppilasjärven reitistä. Reitillä täytyy ylittää Birkejoki ja olinkin varautunut siihen, että joudun etsimään ylityspaikkaa, jos joen vesi on korkealla. Yllätyksekseni joessa ei ollut tulvaa ja sen ylittäminen oli yhtä helppoa kuin ennenkin.
Viime viikolla kävin tämän kesän (2016) ensimmäisen reissun Utsjoen tuntureilla. Ilmat ei olleet kovin suotuisia pitkille reissuille, vaikka yhden sellaisenkin pääsin toteuttamaan. Pitkien tunturireissujen sijaan ajoin pääasiassa Utsjoen kylän lähialueiden polkuja - ja myös ilman polkuja läskipyörällä. Läskipyörällä avotunturissa ajaminen on helpompaa kuin kapeampi renkaisella maastopyörällä, mutta kyllä leveillä renkaillakin joutuu tekemään töitä ja etsimään parasta ajolinjaa. Uskomaton pito noissa läskipyörän renkaissa kuitenkin on! Kylän lähialuilta löytyi minullekin uusia polkuja, mutta ne eivät oikein vieneet mihinkään, joten niistä ei sen enempää. Jos kuitenkin haluat käydä ajelemassa kangasmaastoisessa metsässä Utsjoella, niin suuntaa Elleguolbban maastoihin pari kilometriä Utsjoelta Karigasniemeen päin.
Pitkän tunturireissun suuntasin yllätysyllätys lempparireiteilleni Kaldoaiviin. Matkaan lähdin Mieraslompolosta (Kaldoaivin reitti) ja ajoin Njuohgarggun kautta Njallavaaraan (Njuohgarggun reitti). Matkaa tuolle reissulle kertyy tasan 80 km ja ajoaikaa meni sellaiset vajaa 7h 20min. Keskinopeus oli siis noin 11km/h. Matka meni kaiken kaikkiaan hyvin ja ilman ongelmia. Tunturissa näkyi useampia maastopyörän renkaan jälkiä, joten kyllä maastopyöräilijät ovat löytäneet Utsjoelle. Sehän noissa Kaldoaivin reiteissä on hyvää, että vaikka olikin satanut monena päivänä, niin mitenkään mahdottoman märkää ja mutaista ei reiteillä ollut. Tunturissa oli jopa harvinaisen paljon elämää - piekanoita, maakotkia (?), kapustarintoja sekä paljon muita lintuja, pari isoa porotokkaa, kettu sekä pari vaeltajaa. Ötökkää sen sijaan oli vielä melko vähän liikenteessä.
Kesäkuun alkupuolella julkaistussa Utsjoen kylälehti Giisássa on kirjoittamani juttu talvipyöräilystä Utsjoella. Jutussa kertomastani reissusta olen tänne blogiinkin kirjoittanut tarinaa huhtikuussa 2016. Läskipyörä on kyllä mahtava keksintö, koska se mahdollistaa ympärivuotisen maastopyöräilyn jopa Utsjoella.
Sitten vielä vähän leikkimielistä kisailua: Stravan ja/tai Garmin Connectin käyttäjät käykäähän Utsjoen reissulla kellottamassa Ailikkaantien segmentti. Segmentti alkaa Nuorgamintien läheltä suunnilleen stop-merkin kohdalta ja päättyy vähän ennen mastoa ympäröivää aitaa. Matkalla täytyy mennä myös poroaidan veräjästä, joten siinä kannattaa olla nopea. Veräjää ei ole lukittu tai sidottu mitenkään ja se toimii rullilla. Veräjästä mennään oikealta puolelta ja sitä vedetään vasemmalle ja suljetaan oikealle. Muistathan sulkea veräjän! Palkintona on hienot maisemat Utsjoen kylälle ja Tenojokilaaksoon! Muitakin valmiita segmenttejä löytyy Utsjoelta ja sen lähialueilta Norjan puolelta. |
Tekijä
Utsjoelta kotoisin oleva maastopyöräilyn harrastaja. Vähän tarkempi esittely tämän blogin ensimmäisessä postauksessa. Arkisto
July 2019
|