Kesä on jo pitkällä heinäkuussa. Tänä kesänä oma mielenkiinto on suuntautunut pääasiassa muille reiteille kuin Utsjoelle - toki pari reissua on tullut ajettua Utsjoellakin. Alla muutama kuva Paistunturista kesäkuun alkupuoliskolta. Tänä kesänä oma ykköskohde on ollut Saariselän seutu ja erityisesti Urho Kekkosen kansallispuiston reitit. Puiston alueella on paljon mahtavia päiväkohteita, joita kannattaa käydä ajamassa vaikka matkalla Utsjoelle. Omia suosikkeja alueella ovat ainakin Ruijanpolku, Rautulampi, Kulmakuru sekä Taajoslaavu-Vellinsärpimä väli. Myös Rumakuru kannattaa käydä katsomassa. Reitit ovat monipuolisia ja maisemat vaihtelevat tuntureista vanhaan metsään. Lähtöpaikkana reiteille olen pitänyt Kiilopäätä, josta on helppo suunnistaa reiteille ja palatessa voi käydä hotellissa vaikka pitsalla. Reiteille lähtijän kannattaa muistaa, että kaikki polut eivät ole sallittuja maastopyöräilyyn - vain merkityillä tai erikseen maastopyöräilyyn sallituilla reiteillä saa ajaa. Maastopyöräilyyn sallitut reitit löytyvät esimerkiksi Saariselän maastopyöräilyoppaasta.
0 Comments
Lokakuun viimeinen viikonloppu ja reissu Utsjoelle. Pakkohan se oli vielä pistäytyä pohjoisessa ennen talventuloa. Alhaalla Utsjokilaaksossa ei ollut vielä yhtään lunta, vaikka eteläisessä Suomessa lunta oli pyryttänyt jo muutamia päiviä. Pakkasta sentään oli muutama aste ja iltaisin jopa lähempänä -10 astetta. Lauantaina aamulla pakkasta oli noin -5 astetta ja otin suunnaksi Utsjoen Ailikkaan. Päätin tehdä pienen retken Vaisjoen kammille ja Vetsijoen putoukselle. Edellyttäen tietysti, että Vaisjoki olisi ylitettävissä. Tunturissa lunta oli pari kolme senttiä ja kaikki mutakohdat olivat jäätyneet, joka myös helpotti reitin valintoja. Palopään kohdalta itään käännyttäessä ylitetään Vidgaveadjijoki, jonka ylitys onnistui sopivasti ylityspaikan kohdalle vahvistunutta jääkantta pitkin. Kauempana tunturissa tuuli oli kinostanut lunta reitille ja kapearenkaisella pyörällä joutui hieman puskemaan kinosten läpi. Pääasiassa ajaminen oli kuitenkin helppoa ja mukavaa. Välillä vastainen vinkka tuntui viileältä ja huomasi, että talviseen keliin ei ollut vielä tottunut. Erityisesti sormia paleli ja olisipa mukana saanut olla yksi takki lisää, mutta tietysti olin sellaisen unohtanut repusta. Lämpimät lobsterit olin kuitenkin pakannut reppuun, joten niiden ansiosta kylmyys ei tuntunut liian vaikealta. Vaisjoelle saavuttuani, matkaa oli kertynyt tasan 20 kilometriä. Heti Vaisjoen ylityspaikalla huomasin, että en ole ylittämässä jokea tänään. Joki oli edelleen sateisen kesän jäljiltä tulvassa, eikä se ollut vielä läheskään jäätynyt. Nautiskelin retkeilystä joen rannalla ja lähdin paluumatkalle samaa reittiä, kun kylmä alkoi iskeä kroppaan. Matkaa retkelle kertyi siis yhteensä tasan 40 km. Tähän aikaan vuodesta on mielenkiintoista kulkea tunturissa. Elämää siellä ei juurikaan näy, mutta lumella olevien jälkien perusteella totuus on aivan toisenlainen. Samoilla poluilla oli liikkunut myös kettu, myyriä tai sopuleita, riekkoja ja muita lintuja, poroja, metsästäjä koirineen sekä tietysti poroja. Nyt täytyy vain odotella kunnollisia kelkkauria, että kannattaa seuraavan kerran suunnata Utsjoelle pyöräilemään. Silloin läskipyörä on oikea valinta. Viikolla 39 kävin viikonloppureissun pohjoisessa. Lauantaina olin päättänyt käydä Birkejoen vesiputouksella syömässä eväsleivät oli keli millainen tahansa. Aamulla kylällä oli pikku pakkanen, sumuista ja vähän tuuleskeli, mutta ei satanut vettä, joka oli pääasia. Birkejoen voi tavoittaa sekä Utsjoen kylän suunnalta että Tenontieltä. Itse nousin tällä kertaa tunturiin Tenontieltä ja ilma alhaalla laaksossa oli aurinkoinen. Oli taas mielenkiintoista, kun Utsjoen kylä oli sumun peitossa, niin Tenolaaksossa taivas oli pilvetön. Nousin Baddasta jyrkkää maastouraa ylös tunturiin, jossa sumua alkoikin kerääntyä sakeammin. Silti Rásttigaisan luminen huippu näkyi olevan sumun yläpuolella. Rásttigaisalta ei tänä kesänä sulanut lumet ihan kokonaan ja siitähän se gaisa nimi tuleekin - tunturi, josta ei sula lumet koskaan. Tuuli oli menomatkalla koko ajan vastainen ja ylempänä tunturissa se tuntui kylmältä. Orosoaivi oli kokonaan sumun peitossa ja näkyvyys oli muutamia kymmeniä metrejä. Maisemia ei siis pystynyt ihastelemaan, mutta silti tunturissa ajaminen maistui hyvältä. Orosoaivilta laskeuduttaessa sumu hieman harveni ja tutut Birkejoen maisemat avartuivat eteeni. Tunturista on mahtavaa lasketella alas jokilaaksoon, vaikka sumu olikin tehnyt reitistä hieman liukkaan. Birkejoelle saavuttuani suuntasin suoraan alavirran puolella olevalle vesiputoukselle, jossa otin pakolliset valokuvat ja videot, jonka jälkeen keskityin eväisiin ja maisemiin. Olen vuosien aikana käynyt vesiputouksella monia kertoja, mutta siihen ei varmasti koskaan kyllästy. Mielestäni kyseinen putous on yksi parhaista kohteista Paistunturin erämaassa. Pyörällä putouksen saavuttaa seuraamalla Kuoppilasjärven reitin ohjeistusta. Takaisin autolle palasin samaa reittiä, mutta tällä kertaa sain nautiskella myötätuulesta. Reitti on vaativa ikuisuuksia kestävien nousujen ja kivikkoisuuden takia, joten ihan ekakertalaisen kannattaa valita helpomia maastouria. Sunnuntaina kotimatkalla pysähdyin Saariselällä ja kävin ottamassa tuntumaa Urho Kekkosen kansallispuiston reitteihin, joille pyöräilijät ovat tästä kesästä alkaen päässeet. Ajoin 23 kilometrin rinkulan ja pidin reiteistä paljon. Ensi kesäksi täytyykin suunnitella ainakin muutaman päivän maastopyöräilyreissu kansallispuiston reiteille. Reitit ja maisemat olivat erittäin vaihtelevat. Tänä kesänä olen käynyt ajamassa muun muassa Syötteellä, Hossassa, Pyhä-Luostolla ja nyt UKK-puistossa. Kaikissa paikoissa on oma viehätyksensä, mutta minuun iski parhaiten UKK-puiston reitit! Ajettavaa puistosta ja sen ympäristöstä löytyy satoja kilometrejä, joten siinä riittääkin tutkittavaa tuleville kesille.
Nyt syksyllä julkaisiin Mikko Peltolan ja Mika Wickströmin kirja Peltsin Lapissa, jossa on parin aukeaman juttu minusta ja maastopyöräilystä Utsjoella. On mukavaa, että sivusto on huomattu laajemminkin ja siitä on iloa muillekin kuin vain minulle :) Siitä pukinkonttiin lahjaksi hyvää luettavaa ;) Alla olevassa kuvagalleriassa on kaikki oleellinen. Vihdoinkin pääsin käymään viikonloppuretken pohjoisessa. Koko kesä on mennyt töissä ja sitten viikonloppuisin reissut on suuntautuneet muille reiteille, kuten Hossaan, Syötteelle ja Pyhä-Luostolle. Utsjoelle lähtö oli useamman kerran suunnitelmissa, mutta sinne luvattiin aina vesisadetta ja tuulta, joten reissu on vain siirtynyt tulevaisuuteen. Lauantaina 2.9.2017 pakkasin repun ja suuntasin auton keulan kohti Nuorgamia ja Pulmankijärveä. Ilma oli mukava, noin 10 astetta lämmintä ja lähes tuuletonta. Erämaassa oli syksyinen tunnelma. Hilloja löytyi jängiltä vielä syötäväksi asti, vaikka osa oli jo ylikypsiä. Tarkoituksena minulla oli vain ajella rennosti pari kolme tuntia Kaldoaivin reittiä suuntaansa ja nautiskella tuntureiden tunnelmasta ilman suurempia tavoitteita. Pidin useampia taukoja ja katselin vain maisemia. On mukava fiilis istuskella Kaldoaivin rinteillä ja päästää irti arjesta. Reitin varrella näkyi useampia pyörän jälkiä, mutta muita pyöräilijöitä ei tälläkään kertaa näkynyt tunturissa. Takaisin päin tullessani Gálddoainurkin rinteellä tuli vastaan vaeltaja, jonka tarkoitus oli käydä Adolfin kammilla ja Junkersin hylyllä. Hän oli valinnut kulkureitikseen maastouran, jolta hänellä oli sitten tarkoitus poiketa kohti näitä nähtävyyksiä. Annoin vaeltajalle vinkkejä, miten hän helpoiten tavoittaa kohteensa. Oli mukava kuulla, että hänkin oli käyttänyt tätä sivustoa hyödykseen suunnitellessaan vaellustaan Kaldoaiviin. Minulla onkin ollut tarkoitus, että tältä sivustolta löytyy mahdollisimman paljon tietoa Utsjoen erämaista, että tästä on hyötyä muillekin kuin vain maastopyöräilijöille. Toisaalta siitä voi tulla tietoähkykin, mutta jokainen voi suodattaa jutuista itselleen sopivat asiat. Vastuu siirtyy siis lukijalle :) Matkaa retkelle kertyi lopulta noin 43 kilometriä ja nautin jokaisesta metristä. Tätä herkkua ei tänä kesänä ole todellakaan ollut liikaa ja ajatuksissa on, että pääsisi vielä edes kerran käymään Utsjoen tuntureilla ennen lumien tuloa. Keskiviikko 2. elokuuta 2017 Ajelimme asuntoautolla Kipinästä kohti pohjoista tarkoituksena yöpyä parin vuoden takaisen Kaldoaivin reitin aloituspisteen lähellä Mieraslompolossa ennen odotettua Ifjordin pyörälenkkiä. Suunnitelma oli tankata illalla energiaa ja jatkaa aamulla auton nokka kohti Sirbman kylää. Viimeiset välineiden ja tarvikkeiden huollot ja unta tupaan. Tunnelma oli odottava, sillä tätäkin reissua oli suunniteltu jo talvesta lähtien. Paikat ja maisemat ovat toki tuttuja jo useiden vuosien ajalta, mutta silti se on aina yhtä hienoa tulla ylös pohjoisen tunturimaisemaan. Torstai 3. elokuuta 2017 Aamu avautui pilvipoutaisena ja viileähkönä, eli juuri sopiva maastopyöräilylle. Aamupalan ja tavaroiden pakkauksen jälkeen suunta pohjoiseen. Olimme kympin aikoihin lähtöpisteellä. Pieni Tenonrinteen ylämäkeen nouseva tie Sirbmassa oli helppo löytää ja lähtöpaikalla peltotienristeyksestä löytyi juuri sopiva pieni levike autolle. Löysimme myös infotaulun, jossa oli merkattuna lähialueen lyhyet pyörälenkit (hyviä pieniä päivälenkkejä nuokin). Viimeiset pyörien ja tarvikkeiden laitot sekä kiristykset ja matka saattoi alkaa. Olimme lukeneet, että matkaa Ifjordin tielle, Gurrojohkan parkkikselle olisi linnuntietä rapiat 50 km, ihan tarkkaa tietoa edessä olevasta ei kuitenkaan täysin ollut. Ajatus kuitenkin, että tämä olisi sellainen sopiva päivälenkki. Matka-aikaa oli vaikea arvioida autokuskillemme, joka lupasi tulla Ifjordin ylängölle meitä vastaan ja laittaa leirin pystyyn. Maalissa odottaisi telttasaunan lämpö ja kylmät oluet matkan kunniaksi. Kokemuksemme pohjalta ylängöllä voi tulla eteen mitä vaan, joten arvioimme matka-ajaksi jotain 6-8h väliltä + ruoanlaitot ja mahdolliset kalastukset. Otimme nimittäin virvelit mukaan, sillä tiesimme välillä olevan muutaman ihan kohtuullisen tunturijärven, joita voisi kokeilla. Alkumatkassa oli luvassa nousua, mutta se sujui leppoisasti helppoa mönkijäuraa seuraillen. Olimme suunnitelleet kiertävämme reitin ns länsipuolen uraa seuraten, koska kartalta näytti, että lyhyempi itäinen reitti kiertäisi enemmän ns. vihreiden ja kosteiden alueiden kautta. Matkaa tulisi hieman enemmän (10-15km), mutta reitti näytti menevän ylänköjen kautta. Reittiä oli helppo seurata alussa valiten aina se kuljetuin ura. Alku sujuikin pienestä sivuunajosta (lähestyessä Lavrabanjvarea tulee valita jyrkkään alas lähtevä ura, eikä seurata tunturin kuvetta länteen etenevää uraa, tämän huomasimme noin kilometrin jälkeen) huolimatta nopeasti ja etenimme reilua 10 km/h vauhtia ylämäestä huolimatta. Parin tunnin ajon päästä piti lähettää tekstari autokuskille: ”Nyt etenee, ollaan tultu jo 24 km ja hyvin menee!”. Tämähän hoituu nopeasti, ajattelimme tässä kohdin. Njuorgganjavren länsipuolen ohituksen jälkeen reitti muuttui ylänkönousun jälkeen kiviseksi ja tekniseksi. Kuitenkin ihan ajettavaa, vaikka vauhtia hidasti oma ajatukseni renkaiden kestävyydestä. Yritin ylivaroivaisesti suojella renkaita teräviltä kiviltä. Kivikkoa jatkui aina Deavkkehanjohkalle saakka. Mönkkäriura meni yli virranniskalta. Vettä olisi polviin asti ja kartalla oli yläjuoksulla kapeampi paikka. Lisäksi olimme nähneet aikaisemmin uran kääntyvän länteen, joten ajatus oli päästä kuivin jaloin yli hieman ylempää. Sivu-ura osoittautui vain pieneksi kosteikon ohitukseksi ja se palasi takaisin runko-uraan. Lisäksi yläjuoksulla virta oli sen verran kova, että päädyimme palata takaisin varsinaiseen ylityskohtaan. Päässä oli ajatus, että niin kyllähän se Lapinmies ja nainen tietää mistä paras ylityskohta löytyy. Ei muuta kuin kengät kaulaan ja kahlaamaan. Näitä jokiylityksiä sitten riittikin, kaikkiaan viisi sellaista, jossa vettä oli enemmän kuin sääreen. Se luonnollisesti hidasti etenemistä ja autokuskille oli laitettava neljän tunnin ajon jälkeen uusi viesti: ”Nyt etenee hitaasti, menee vielä ja kohta pysähdytään syömään!” Alkuperäinen suunnitelma oli pysähtyä Latnajavrelle noin puolen välin krouviin, mutta hidastunut eteneminen ja nälkä pysäyttivät meidät tauolle Gaskkamus Lavnnosjavren rannoille. Reitti Gurtejavrelta Latnajavrelle oli leppoisaa ja nopeaa kukkulamaastoa. Gurtejavren rannalla oli pari hauskaa asumusta ja vastaan tuli myös yksi iloinen mönkijäkuski. Matkaa oli taitettu rapiat 30 km ja mieleen hiipi ajatus, että tämä taitaakin olla vähän vaativampi reitti. Latnajavressa tuikkineet raudut saivat meidät kuitenkin tarttumaan vapoihin. Ensimmäinen nätti kala tarttuikin eka heitoilla ja kalastusta olisi jatkettu pidempää, mutta tuhti määrä pieniä ystäviä ja ajatus loppumatkasta pakotti meidät jatkamaan. Päivä oli jo kääntynyt iltapäivään! Lavnnosjavrien jälkeen reitti häviää hetkeksi, mutta jatkuu pian Latnaluobbalan rannalla noin 500 metrin jälkeen. Uratontakin pohjaa pystyi hyvin läskeillä polkea. Latnajavren reunat ovat vaihtelevaa maastoa ja sen jälkeen edessä on työläähkö nousu Mattemusalaksen rinteille. Täällä reitti yhtyy siihen ns. itäiseen pääreittiin. Olimme kulkeneet muutama vuosi takaperin alueella Ifjordin tieltä käsin ja muistikuvamme oli, että loppu 15-20 km olisi maastoautoilla ajettavaa hyvää leveää baanaa. Väli Latnajavrelta oli kuitenkin yllättävän hidasta ja teknistä ylämäkeä. Pysähtelimme väliajoin ja totesimme, että nyt kilometrit etenevät kohtuu hitaasti ja linnuntietäkin matkaa olisi edessä se 30 km. Tämä menisi iltaan ja siitä piti myös kuskiamme varoittaa jälleen viestillä: "Loppusuora vielä joku 20 km, toivottavasti pian selvitään ja nähdään!". Puhelimet toimivat ylängöillä hyvin. Ensimmäiset maastoautot ja leirit tulivat lopulta vastaan Lodejavren rannalta, jossa reitti myös hieman leveni. Emme huomanneet Gurrojavren itäpuolelle eroavaa reittiä, jonne meidän piti alun perin suunnata. Jatkoimme siis tätä leventynyttä ”tieuraa” pitkin. Matkalla oli useita nousuja ja lopun 3-4 km pitkä lasku kohti parkkipaikkaa. Edessä oli vielä parin kilometrin tiepätkä ennen leiripaikkaamme. Parkkiksella norjalaismies kyseli, että mistä pojat ovat tulossa. Kerroin, että Sirbmasta ja matkaa on vielä jäljellä. Kommentti oli rohkaiseva: "Det är ganska lång!" Meistä se tuntui kyllä paljon enemmältä kuin "ganska". Kylläpä olikin hieno tunne nähdä asuntoauto Stuorrajohkan rannalla! Tuossa kohdin tuntui, että olipa kova lenkki. Olimme varautuneet kevyempään lenkkiin kuin aikaisemmin Kaldoaivissa, mutta kyllä tuo ainakin meille oli selkeästi kovempi otatus. Kokonaismatkaa tuli 74 km ja pyöräilyaikaa meni about 9 tuntia. Näin jälkikäteen voisi kuitenkin sanoa, että olipa hieno lenkki! Ensi vuonna sitten taas jonnekin toisaalle tunturiin pyörien kera! Jukka Lehto ja Antti Huttunen Reitin jälki ladattavissa Jälki.fi -palvelussa http://jälki.fi/reitit/ifjordfjellet Kuvia reissulta Reitti kartalla Teksti, kuvat ja kartta: Jukka Lehto
Juhannuksena minulla oli pari päivää aikaa käydä kesän ensimmäinen reissu Utsjoella maastopyöräilemässä. Perjantaina suuntasin Njallavaarasta Njuohgarggun reitille ja sehän oli virhe. Lämpötila oli vajaa +10, mutta pohjoistuuli ja sadekuurot tekivät ilmasta jäätävän. Virheen reittivalinnasta teki se, että myöhäisen kesän takia tunturissa oli vielä runsaasti lunta erityisesti pohjois- ja itärinteillä, joita pitkin ko. reitti pääasiassa kulkee. Tämän takia maastoura hävisi useita kertoja lumikinokseen. Maasto oli myös märkää ja täysjousitetun kapeat renkaat tuntuivat imeytyvän maahan. Huumoria riitti noin 9 km ja päätin kääntyä takaisin. Vaatteita oli saman verran kuin maaliskuussa ajaessani läskipyörällä tunturissa, mutta nyt keli tuntui huomattavasti viileämmältä. Toisen reissun tein lauantaina. Ajoin Ellin polulla ja nousin Junttijoelta tunturiin. Nousu oli märkää, kun sulamisvedet valuivat maastouraa pitkin tehden reitistä myös pehmeän. Tunturissa tuuli oli navakkaa ja ajoittainen vesisade teki reissusta viileähkön. Maasto oli myös märkää ja lunta riitti siellä täällä. Tämä reitti on kuitenkin mielestäni yksi mukavimmista ajaa sen vaativuuden, mutta silti ajettavuuden takia. Nousuja ja teknisyyttä tällä reitillä on riittävästi. Kuluneena talvena pyöräilykelit tunturissa eivät ole juurikaan suosineet. Lunta on satanut usein ja tuuli on tuiskuttanut reitit umpeen, jolloin ne eivät ole päässeet kunnolla kovettumaan. Pääsiäisenä (14.-16.4.2017) ilmat olivat suosiolliset ulkoiluun ja läskipyöräilemässä tulikin käytyä joka päivä. Torstaina 13.4. kävin illalla katsomassa palaneen Utsjoen luontotuvan jäännöksiä ja ihmettelemässä moottorikelkkareittien kuntoa Utsjoen Pikku-Ailikkaalla. Perjantaina lähdin aamupäivästä kokeilemaan, pääsisinkö käymään Kuoppilasjärvellä saakka. Nousin tunturiin Alaseitikosta ja kelkkareitti vaikutti kohtalaisen hyvältä. Pääsin ajamalla mäet, jotka aikaisemmin talvella olivat niin pehmeitä, että ne joutui taluttamaan ylös. Kauempana tunturissa reitti kuitenkin alkoi menemään pehmeämpään suuntaan ja Ávzegeasoaivin itärinteellä oli jo niin pehmeää, että jouduin talutuspuuhiin. Tämä kohta on aina pehmeä, joten ajattelin reitin paranevat tunturin länsipuolella, kuten yleensä ennenkin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan reitti oli edelleen liian pehmeä ajettavaksi. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa taluttamalla. En laskeutunut Kuoppilasjärvelle, vaan lähdin järven itäpuolella menevää matkailuyrityksen merkkaamaa kelkkareittiä kohti Roavvoaivia. Olin ajatellut, että tätä reittiä on kuljettu niin paljon, että se varmasti kantaisi, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Jouduin edelleen pääasiassa taluttamaan pyörää, mutta välillä myös pystyin ajamaan muutamia satoja metrejä. Vasta Oadasangielaksen jälkeen reittiä pystyi taas kunnolla ajamaan, joten talutusta vaativalle osuudelle tuli mittaa kymmenisen kilometriä, josta yhteensä muutaman kilometrin pystyi ajamaan. Ilma oli kuitenkin niin hieno, että pyörän taluttaminen upottavassa lumessa keskellä tunturierämaata ei harmittanut. Matkaa reissulle tuli muutamia kilometrejä yli 30 km. Seuraavana päivänä kävin Annivaarassa hiihtämässä muutaman tunnin ja illalla vielä läskipyöräilessä tunturissa. Nousin tunturiin Gálgojohkan kohdalta ja ajoin Johtalanvárrin kautta Guronávziin, jossa menevää kelkkareittiä laskeuduin Tenotielle. Guronávzi on siis syvä kuru Utsjoen kylän länsipuolella. Kelkkareitti kantoi kohtalaisen hyvin ja vain muutamia lyhyitä kohtia jouduin taluttamaan pyörää. Sunnuntaina kävin vielä läskipyöräilemässä ympäriinsä, kuten Tenon jäällä ja Ailikkaalla. Alla on kuvia reissuista. Kävin myös autoillen katsomassa Norjan puolella Levajoella ollutta lumivyöryä, josta myös pari kuvaa. Vanhojen kuvien sarjan viidennessä ja tällä erää viimeisessä osassa kävin heinäkuussa 2011 ajamassa yön yli reissun Kaldoaivissa. Pyöräilin yöksi Mieraslompolosta Buksajärvelle ja jatkoin siitä seuraavana päivänä kauemmaksi erämaahan. Palasin kuitenkin vielä samana päivänä takaisin Mieraslompoloon, koska vesisade ja kova tuuli teki pyöräilystä vaikeaa. Pyöränä oli Specialized Stumpjumper FSR Expert. |
Tekijä
Utsjoelta kotoisin oleva maastopyöräilyn harrastaja. Vähän tarkempi esittely tämän blogin ensimmäisessä postauksessa. Arkisto
July 2019
|