Maaliskuun puolessa välissä oli sopivasti hetki aikaa käydä Utsjoella päivittämässä kelkkaurien tilannetta. Autoillessani kohti pohjoista keli ei vaikuttanut kovinkaan houkuttelevalle – satoi vettä ja oli pari astetta plussaa. Jäinen maantie ja vesisade oli myös melko liukas yhdistelmä. Aamu valkeni tuulisena, mutta aurinkoisena. Yöllä oli ollut pikku pakkanen, joten hankeen oli tullut sentin paksuinen jääkerros. Pyöräilijän kannalta sekin oli parempi kuin vesisateen pehmentämä hanki. Päivän retkikohde oli selvä, Paistunturin erämaa ja Kuoppilasjärvi. Koska pakkanen oli kovettanut hankea, uskalsin jättää renkaisiin jopa hieman normaalia enemmän painetta, 0,50-0,55 baaria. Aluksi suuntasin maantietä kohti Alaseitikkoa, josta pääsee ehkä helpoiten erämaahan nousun ollessa sen verran loiva. Onnekseni kelkanjälki oli sopivasti kovettunut ja sitä oli helppo ajaa. Lämpötila oli nollanvaiheilla ja aurinko paistoi, joten pieni epävarmuus riemun kestämisestä oli mielessä. Matka eteni joutuin, vaikka pidinkin kuvaustaukoja. Vain viimeistä pitkää nousua ennen laskeutumista kohti Kuoppilasjärveä ei pystynyt ajamaan kokonaan kelkanjäljen upottaessa. Kuoppilasjärven autiotuvassa oli vielä lämmintä, kun jotkut koiravaljakolla liikkuneet olivat yöpyneet siellä. Pidin tuvalla lyhyen tauon ja mietin sopivinta suuntaa jatkolle. Kuivaliha ei muuten maistu missään muualla yhtä hyvältä kuin reppukylmänä tunturissa. Keli vaikutti vielä hyvältä, joten päätin jatkaa Kuoppilasjärven pohjoispäähän ja kokeilla, pystyisikö Kuoppilasjokivartta ajamaan pyörällä. Täällä oli ajettu selvästi vähemmän kelkalla, mutta ura oli silti tarpeeksi kantava läskipyörälle. Ura nousee tunturiin vasta lähellä Birkejoen ja Kuoppilasjoen yhtymäkohtaa. Tätä seutua pidän yhtenä kauneimmista maisemista Paistunturissa sekä kesällä että talvella ja sinne palaa aina mielellään. Nousu jokikurusta tunturiin on sen verran jyrkkä, että se on talutettava lähes kokonaan. Junttijoelle menevää kelkkauraa oli kuljettu selvästi enemmän kuin Utsjoelle suuntaavaa uraa, mutta ajattelin silti kokeilla jälkimmäistä. Tämä olikin hieman haastavampi ajaa, mutta löysin reitistä pyöräilijää kohtalaisen hyvin kantavan kohdan. Tiesin myös, että kovin pitkälti minun ei tarvitse ajaa pehmeää uraa, koska Roavvoaivin suunnalta tulee Elleguolbbaan menevä paljon käytetty kelkkaura. Tämä ura olikin sitten pääasiassa erittäin hyvä ajaa ja loivaan alamäkeen myötätuulessa oli oikein mukava rullailla. Maisema vaihtui välillä liiankin nopeasti, joten oli vain pysähdyttävä nauttimaan auringonpaisteesta ja tunturien lumosta. Laskuosuus Elleguolbbaan on välillä jyrkkä ja tunturiin kapuajat ovat joutuneet ottamaan siinä suksensa pois, joten alamäki oli kovasti kuoppainen, mutta silti ajettavissa. Loppumatka tielle oli loivaa mutkaista alamäkeä, jossa pyöräilijä pääsee vielä kunnolla nautiskelemaan talvipyöräilyn riemusta. Video reissusta:
0 Comments
Kirjoitin Alma Arktikalle jutun talvipyöräilystä Utsjoella, joka julkaistiin heidän blogissaan Relaa.comissa. Alma Arktika on utsjokelainen matkailuyritys, jonka maastopyörävalikoimasta löytyy vuokralle myös läskipyöriä.
|
Tekijä
Utsjoelta kotoisin oleva maastopyöräilyn harrastaja. Vähän tarkempi esittely tämän blogin ensimmäisessä postauksessa. Arkisto
July 2019
|